Jäljempänä oleva teksti on pääkirjoitus Lapin Kirjallisuusseuran jäsenlehdessä. Lehden nettiversio tästä: LAPILLINEN 1 – 2015
x x x x x
Heti aluksi on sanottava. En vaihtaisi paikkaa niin sanotun kaupallisen kirjailijan kanssa. Kirjoitustyön päätteeksi hän tuskin kohtaa niin antoisaa ja haasteellista projektia kuin omakustantaja. Sitä on hankala toiselle selittää. Se on itse koettava.
Siinä se on koko 15 000 kappaleen painos laatikoissa olohuoneen lattialla. Kirjapainon lasku on maksettu heti tuoreeltaan. Nyt vain kiireesti lasti maailmalle ja tilaamaan uutta.
Muistivihkossa on Suomen kirjastojen yhteystiedot. Puhelinnumeroita on muutama sata. Jostakin on aloitettava.
Kotikunnan kirjasto näyttää vihreää valoa. Naapurikunnassa hyllyyn nousee yksi. Vierupalkisessa ihmetellään – julkaisusta ei ole kirjoitettu lehdissä sanaakaan?
Ei nyt sentään täysin vailla mediajulkisuutta. Maakuntalehden toimittaja kirjoitti tulitikun mittaisen pätkän kansien perusteella. Siellä se oli kulttuurisivulla muiden joukossa.
Isompikin toki olisi voinut olla.
Kuultuaan, että median ohittamaa julkaisua tarjoaa omakustantaja, tiedustelee kirjastotoimenjohtaja. Seuraava pieni dialogi elävästä elämästä.
-Miten kirja liittyy meidän kuntaamme?
-Pitäisikö sen jotenkin liittyä?
-Olisi hyvä jos se liittyisi.
-Kuinka monta Ilkka Remeksen kirjaa kirjastossanne on?
-Miten Ilkka Remes tähän asiaan liittyy?
-Kuinka monessa Ilkka Remeksen kirjassa kerrotaan Kuusenlatvan kunnasta?
Tulipa näpäytettyä. Mitä aihepiiriä kirja käsittelee, sen luulisi ensisijaisesti kiinnostavan kirjastoalan ammattilaista.
Miten löytää lukijansa omakustantaja, joka on saanut käteen ensimmäisen kirjansa? Kenelle hän itsensä myy ja miten?
Yrittääkö hän vakuuttaa hengentuotoksensa erinomaisuudesta maakuntalehden toimittajan, jonka teksti tavoittaa ison joukon kirjankuluttajia, mutta joka ei ole samassa hirviporukassa?
Kirjastoilta saa kuulla rahanpuutetta niin uutteraan, että lopulta tekee mieli pyytää anteeksi.
Sitten on liuta heitä, joiden takia kirjan esilehdelle olisi syytä listata Suomen kunnat aakkosjärjestyksessä. Vaikka kunnasta ei muuten puhuttaisi kirjassa yhtä sanaa, olisipa ainakin mainittu nimi.
Seinä vastassa joka puolella? Ei suinkaan! Eteen tippuu tasaiseen tahtiin myös heitä, joiden budjetissa on pelivara muutaman kymmenen euron kirjahankintaan kirjastoissa sekä kirjavälityksen kautta.
Puskaradion tavoittama puolituttu linkittää nettisivun facebookiin. Sähköpostista alkaa tippua tilauksia tuntemattomilta henkilöiltä.
Lomareissulle mukaan nippu näytekappaleita. Sinulta kysytään takuulla mistä kirjaasi saa ostaa. Nimittäin paras markkinoija hankalasti seulottavassa mainostulvassa on omaan tuotteeseensa uskova tekijä, joka osaa avata suun oikeassa paikassa, riittävän monta kertaa ja ujostelematta.
Pääasia että kirjoitetaan ja julkaistaan. Vain siten on mahdollisuus tulla kuoleman jälkeen noteeratuksi arvostettuna kirjailijana, kuten Timo K. Mukka. Rauha hänen sielulleen ja kunnia työlle. Silloiset kulttuuriviisaat nokkivat mestarin ruvelle ruumisarkkuun saakka. Moni on kokenut saman kohtalon.
Arvoisa lukijani. Alussa mainitsemani kappalemäärä oli todellisuudessa 1500 eikä 15 000. Kevyt liioittelu on joskus paikallaan. Tyylilajina hyperbola puree usein tehokkaasti. Silti totta toinen puoli.
Mitä useampi julkaisu, sitä joustavammin sujuu levitys, kun tietää miten levittää ja kenelle.
Eräs entinen toimittajakollegani tiedusteli äskettäin, elääkö sillä. Vastasin että sen tietää sitten kun on ensin päässyt kokeilemaan.
Ilo minun puolellani,
Ari H. Heinonen